Kesä 2012

Hiljaista ollut blogissani. Kotona on iso keittiö+rh+eteisremppa käynnissä ja siinähän se aika on sitten mennyt. Nyt sain päivitettyä kuitenkin tämän kesän yhteenvedon omalle välilehdelleen 2012.

  Kesän hienoin spinnu 

Pelastusrenkaan pelastus

Ilmeisesti jo vuosikymmeniä töhnää ja muuta mustaa mönjää päällensä kerryttänyt pelastusrengas on veneen ostosta saakka harmittanut. Olin jo henkisesti valmistautunut uuden ostoon ihan esteettisistä syistä. Vahatun kyljen rinnalla se näytti vaan epäsiistiltä ja rumalta. Tuntui kuitenkin pahalta heittää pois teknisesti vielä täysin toimiva tuote ja siksi aloitin aluksi epätoivoiselta tuntuneen puhdistusoperaation. Fairy ja harja purivat, mutta liian hitaasti. Ei auttanut vaikka vedessä pidempään liotti. Lopulta heitin päällysmuovin pesukoneeseen ja valitsin 60 asteen ohjelman. Hämmästykseni oli suuri kun koneesta tuli ulos varsin puhtaan oloinen päällyste.

Before

After

Onnistunut pohjaremontti

LOW:in karvapohjaan verrattuna oma pohjani oli varsin puhdas kesän jäljiltä. Peräsimessä ja vesilinjassa oli jonkin verran levää, mutta muuten sitä oli varsin niukalti. Pienellä harjauksella pohja näytti samalta kuin keväällä ja tuntui samenttisen sileältä.

Vesilinjan ja kyljen valumaraidat puhdistin Hempel Gelcoat Cleaning Powderilla. Aika pienellä  vaivalla kylki tuli valkoiseksi.

Kölin etureunaan tekemäni pyöristys oli selvinnyt vaurioitta. 

Ihmettelin kun pohjan pinta näytti kummallisen nyppyläiseltä, mutta kostealla ilmalla ne olivat vesihelmiä. Pinnan pintajännityksen täytyy olla pieni, jotta noin käy. 

Puhdistin veneen sisältä kaikki pinnat mäntysuopaliuoksella ja jätin vielä lämmittimen kuivaamaan venettä. Ilma sisällä vaikutti jo varsin kuivalta 5 päivän lämmityksen jälkeen. Pitää seurailla kosteusmittarilla tuota. Laitoin salonkiin ja etukajuuttaan Bilteman kosteudenpoistajat varmuuden vuoksi. Patjat nostin ilmavasti pystyyn. Saavat talvehtia veneessa, sisällä ei niille oikein tilaa ole. Uudet purjeet otin kuitenkin työhuoneen lämpöön ja akut sisävarastoon.

Talvi yllätti helsinkiläiset purjehtijat

Tuntuuko musta vaan, että nuo viime viikonlopun pakkaset tulivat jotenkin aikaisin. Piti käydä viemässä pakkasvahti moottorin kylkeen ihan varmuuden vuoksi. Olin toivonut vielä yhtä sunnantaipurjehdusta, mutta hyviä kelejä ei sitten tullut. Vesisateeseen ei viitsinyt mennä, eikä pläkään tai liian koviin tuuliin. Maanantaina oli nosto ja kävimme sunnuntaina tyhjentämässä veneen, ottamassa isopurjeen pois ja vaihtamassa öljyt. Käytimme konetta pitkän tovin, jotta pysyisi lämpimänä. 

Maanantaiaamulla olimme hyvissä ajoin paikalla ja kone lähti vaivatta käyntiin. Nosto oli sovittu 09:30 ja tunnin etuajassa ajelimme nostopaikkaa kohti. Näin yhden veneen sitlootassa miehen ja kyselin, jos hänellä olisi nosto myös. Valitteli että ysiltä olisi nosto, mutta kone ei käynnisty. Pakkanen tai jonkinlainen vuoto oli tehnyt temput kanssaveneilijän akuille. Ei kovin miellyttävä tilanne voinen kuvitella.  Tarjosimme vetoapua ja voitte arvata että hän oli kiitollinen tuosta. Hinaus oli varsin helppoa tyynellä kelillä. Lopussa otimme hänet kylkeen kiinni ja saatoimme laituriin hallitusti.

 Lahden matalassa osassa oli jo jääpeite, mutta aamu oli kirkas ja aurinko lämmitti mukavasti.
 

Maston lasku onnistui ongelmitta Karttusen ohjaamana. Vantit olimme löysänneet jo aikaisemmin.

Vetolaitteen kumi oli revennyt puolittain irti. Ilmankos se Sirena 38 pääsi ohi. 

Nelivuotiaan pojan jännittävyysasteikolla nosturiauto omassa pihassa tulee varmaan heti Monster Jamin jälkeen.

Peräsimessä ja vesirajassa oli liejua jonkin verran. Pitää alkaa tekemään pohjan harjaus loppukesästä. Vene kun saatiin pukeille niin pesimme heti pohjan. Pukeille asettamisessa koettiin jännä hetki koska oli unohtanut yhden sokkapultin pukista. Karttunen onneksi pelasti tilanteen nopealla toiminnalla. Lieju lähti varsin vaivattomasti ja harjauksen jälkeen pohja näytti samalta kuin keväällä ennen vesillelaskua. Näkkiä oli tosi vähän. Tuon jälkeen irroitimme termostaatin ja ajoimme glykoolit koneeseen. Työt sujuivat nyt paljon ripeämmin kuin vuosi sitten. Sisätilojen puhdistus ja kylkien valkaisu pitää vielä tehdä. Mahdollisimman vähän tuollaista hommaa keväälle. Laitoin 200 W lämmittimen kuivattamaan venettä ja ostin Biltemasta varmuuden vuoksi kaksi kosteudenpoistajaa.

ST-fokan setup

Lämpömittari näytti aamulla kotipihalla 2,5 astetta lämmintä. Merelle luvattiin kuitenkin sopivaa tuulta ja puolipilvistä. Merelle siis. Rannassa jännitti, että miten VP 2001 mahtaa lähteä käyntiin kylmän kelin takia. Otin varmuuden vuoksi heti avuksi aerostartin ja pakkosyötön. N. 10 sekunnin käynnistyksellä lähti, varsin ongelmattomasti siis.

Skuuttikulman modaus oli onnistunut ja nyt oli jo säätövaraakin. Viime reissulla laitoin fokan skuuttiköyden väärin spinnun puomin alasvetimen pylpyrään. Nyt kiinnitin keulaan väliaikaisella kiinnityksellä pylpyrän, jonka kautta skuuttiköysi johdettiin perään päin. Nyt fokka pääsi liikkumaan hienosti kiskoa pitkin. Hiukan jouduin voiteluaineella tosin kiskoa liukastamaan.

Olin aikaisemmin ihmetellyt kaiteessa olevaa köysiohjuria. Nyt sitä kautta sai st-fokan skuuttiköyden johdettua kivasti sitlootaan. Hiukan alemmaksi tuota tosin voi siirtää. Paapurin puolella olevat pylpyrät jäävät nyt spinaakkerille. Pari lyhyttä tikkiä jouduimme tekemään kapean väylän takia. St-fokan kanssa se oli todella vaivatonta.

Purjeen muoto oli mielestäni hyvin kohdallaan.  St-fokan kisko toimi muuten hyvin, mutta myötäiseen hyvin huonosti. Virsarista ei tullut mitään. Piti laittaa normaali skuuttiköysi sitä varten. Mutta spinnuhan on pidemmillä reissuilla myötätuulia varten.

Aurinko lämmitti mukavasti. Itselläni oli päällä tekninen alusasu, villafrotee väliasu, laskettelutakki ja 7 kg ylipainoa. Kylmästä ei tietoakaan. Hoikka työkaveri joutui turvautumaan untuvaan, mutta silti oli kuulemma hiukan kylmä.  Ylipainon hyödyt tässä tapauksessa kiistattomat :) . Kryssiosuuden jälkeen kaffeteltiin ja syötiin Pågen korvapuusteja. Harmi että aikataulu oli niin tiukka, merellä olisi voinut viettä enemmänkin aikaa näin kauniilla ilmalla. N. 11 mpk tuli leppoisan reissun pituudeksi.

Yksin rantautuminen

Lupasin alkukesästä kirjoittaa yksin rantautumisesta. Nyt kun kävin testaamassa uutta st-fokkaa, tuli mahdollisuus tehdä tällainen postaus. Meillä on onneksi ollut nyt kahtena kesänä satamapaikat, jotka ovat olleet tuulille varsin suojaisat. Viime kesän poijupaikkaan sopi tuuli jonkin verran, mutta yleensä se tuli sen verran vastaisesta, että ei rantautumista häirinnyt. Molemmat paikat ovat olleet poijupaikkoja. Ts. kirjoituksen perusteena on suojaisa satama, poijupaikka, 27 jalkainen purjevene ja vähäinen kokemus.

Aivan ensimmäisen käynnistän koneen ja seuraavaksi lasken isopurjeen. Kevyellä tuulella lasku onnistuu myös myötäiseen mentäessä. Lazy jackit ovat suuri apu, koska silloin purje ei valahda kannelle. Peräsin on lukittuna niin, että suunta pysyy suht kohdillaan. Tilaa tarvitaan luonnollisesti paljon ja koko ajan pitää tähystää toisia veneitä. Autopilotin käyttö kyllä helpottaa, mutta ilmankin pärjää.

Seuraavaksi fendarit paikoilleen.

Keulapurje alas ja joko sen kiinnitys sivulle tai mahdollisesti pois pakkaus. Keulaköysi valmiiksi ja kannen siivous ylimääräisistä köysistä (skuutti tms.). Rantautumisvaiheessa ei halua kompastua mihinkään.

Siivon myös sitlootan köydet pois jaloista.

Poijuhaka valmiiksi niin, että liinaa/köyttä on riittävästi/sopivasti. Poiju ei saa alkaa jarruttamaan niin, että viime hetkillä alkaa vetämään taaksepäin. Yleensä on myös aikaa laittaa puomipeite ison päälle.

Laituripaikkaa lähestyessä vähennän nopeuden noin kahteen solmuun. Tässä vaiheessa otan myös perälipun pois, jotta se ei ole tiellä. Ennen käännöstä laituripaikalle vähennän nopeuden noin solmuun ja liun vapaalla. Kovemmalla tuulella pitää nopeutta nostaa. Käännän veneen aika pienellä säteellä päin poijua niin, että poiju jää juuri ja juuri suojan puolelle (ts. mahdollinen tuuli painaa venettä poijua päin). Silloin tulen keskilijaa pitkin laituripaikkaan. Vene työntää poijun sivuun, josta ongin sen poijuhakaan. Tuo hetki on kriittisin, koska haan kiinnityminen pitää varmistaa ja samalla katsoa että linja laituriin pysyy suorana. Muuten mennä naapureiden kylkiä päin. Minulla on pinnassa nahkea köysilukitus tuota varten. Ts. pinna ei pääse vahingossa kääntymään sivuun. Kun poijuhaka on kiinni, pitää katsoa että liina/köysi pääsee juoksemaan vapaasti. Se on monet kerrat tarttunut pelastusrenkaan/lipun telineeseen. Jarrutan tarvittaessa peräköydellä (hanskat) ja annan vauhtia lisää moottorilla. Lopuksi pitää vaan kävellä keulaan ja astua laiturille keulaköyden kanssa. Ikinä ei ole tullut tuon kanssa liian kiire.

Pieni purjevene on paljon helpompi ajaa poijupaikkaan kuin moottorivene. Purjevene pitää suuntansa ja massansa ansiosta se liukuu vapaallakin tasaisesti.

Uusi st-fokka näytti upealta. Hyvin viimeistellyltä ja materiaali juuri sopivalta käyttötarkoitukseensa. Riitävän pehmeä helposti pakattavaksi. Valitettavasti skuuttikulma ei ollut aivan onnistunut ja vaatii vielä hienosäätöä. Alaliikkiä ei saanut mielestäni vetoa riittävästi. Tuulta ei ollut nyt riittävästi purjeelle (5 - 7) m/s ja meno oli liian leppoisaa. 6,2 solmua sain kuitenkin maksimit sivutuulessa GPS:llä, mutta pääasiassa  mentiin alle kuutta solmua. Viime vuonna samaan aikaan meno oli jo aika nahkeaa, pohja on tänä vuonna pysynyt luultavasti paljon puhtaampana.

Kaiken kaikkiaan leppoisa ja mukava reissu (Musta-Hevonen runt n. 13 mpk). Sitä on aina kuin uusi ihminen kun saa kolmekin tuntia tuoksutella meri-ilmaa ja kuunnella hiljaisuutta.

Purjemaakari kylässä

Kävimme alkuviikosta purjemaakarin kanssa ottamassa mittoja rikistä uusia purjeita varten.  Uusi st-fokka olisi tarkoitus saada vielä testiin syksyn aikana. Sen mitoitus on todella tarkkaa puuhaa, väärän mittaisilla liikeillä se ei istu kiskoon ja on tuolloin käyttökelvoton tarkoituksessaan. Purjeeseen tulee radiaali-vaakaleikkaus ja ahvenselkä. Eli otetaan purjeesta geometrian puolesta irti paras mahdollinen suorituskyky. Ilman ahvenselkää tälläinen purje on kuulemma varsin tehoton. Tällä pitäisi päästä +12 m/s tuuliin ongelmitta. Päätarkoitus on kuitenkin helpottaa yksin- ja perhepurjehdusta +8 m/s tuulilla.

Isopurjeen mitat katsottiin myös sekä maston kallistus ja taipuma. Purjemaakari vaikutti ihan tyytyväiseltä vanttien säätöihin ja hekin kiristyksen vaikutukseen. Isopurjeeksi tulee radiaalileikattu laminaattipurje lentävällä alaliikillä (ei kulje puomiurassa). Uusiin nopeuksiin siis ensi kesänä.

 Kuva WB-Sails Ltd

Bonusreissu

Ehdin jo kirjoittaa syksyn viimeisestä perhepurjehduksesta. Tänään sattui kuitenkin todella upea syyskeli merelle. Lämmintä ja tuulta sopivasti. Luvattu 7 m/s ei tosin toteutunut, vaan alle 5 m/s jouduttiin tyytymään. Ihan ok sekin, mutta laitoin keulapurjeen 7 m/s mukaan. Onneksi uusi G3 toimii hyvin varsin laajalla tuulialueella (5 - 10) m/s.

 Nyt merellä oli mukavasti kuhinaa ja pääsin vertaamaan nousukulmaamme toiseen veneeseen. Nousukulmamme oli yli 5 astetta parempi kuin horisontissa näkyvän sinirunkoisen veneen. Ihan tuon takia saimme sitä reilusti kiinni, vaikka se oli huomattavan paljon suurempi.

Välillä tuuli laski ja meren varsin korkea vanha maininki heilutti venettä. Ei kovin miellyttävää vaimolle, joka joutui laittamaan pojan nukkumaan. Onneksi hän pääsi kuitenkin pian sitlootaan, jossa olo helpottui.  Onneksi tuulen lasku oli lyhytaikainen ja saimme pian hyvän vedon purjeisiin.

Santahaminan edessä sain mielestäni veneen ihan hyvään vauhtiin. Sivusilmällä näin jonkun veneen tulevan takaa. Korjasin genoan jaluspistettä. Pian kuului jo kova kohina. Vaimo katseli salongin puolelta ulos ja totesi että; "sulla ei ole mitään mahdollisuuksia". Pian Sirena 38 liukui upean näköisesti ohi.  Valkoinen puhdas kisapohja näyttäisi olevan.

Viimeiselle 2,5 merimailille saimme hyvät kisat Hanse 341:n kanssa. Ensin näytti, että se menee myötäisellä menojaan, mutta loppujen lopuksi se voitti vain venemitan verran. Jäykkä genoani pysyi paremmin auki virsikirjana kuin heidän rullagenoa. Tuo teki kisasta varsin tasaväkisen, vaikka heidän lys oli aivan toista luokkaa (1,22 vs. 1,04). Lisäksi heidän pohja näytti likaiselta. Kaiken kaikkiaan upea iltapäivä merellä. Kaikilla jäi kiva fiilis. Matkaa tuli noin 15,5 meripeninkulmaa.

Navigointia, avomerta ja pimeää

Fiilistelin päivällä töissä,  illaksi luvattiin hyvää tuulta. Eniron karttasovelluksesta katselin reittejä ja ajattelin, että nyt olisi hyvä tuuli lähteä avomerelle. En tiedä mikä tarkalleen lasketaan avomereksi, koska Helsingin edusta on varsin avoin. Katsoin kuitenkin, että jos Itätoukki kierretään, niin sen jälkeen ei ainakaan ole yhtään saarta. Josko tuo täyttäisi avomeren määritelmän.  Tällä kertaa jätin karttaplotterin kytkemättä ja ajattelin ottaa purjehduksen perinteisen navigoinnin harjoituksena. Reitti oli sen verran selkeä ja vedet syviä.


Tuuli ei alkuunkään ollut luvatun kaltainen. Laitoin keulille G3:sen, jos tuuli kuitenkin nousisi luvatuksi (7 m/s). Näin ei kuitenkaan tapahtunut, mutta onneksi päästiin kuitenkin eteenpäin ihan ok. Paikannus ei luonnollisesti ollut ihan yhtä tarkkaa kuin plotterin kanssa. Onnistuimme löytämään 1,8 m matalan, kun vene ei noussut riittävästi tuuleen. Onneksi veneessä on kaiku ja saimme käännyttyä nopeasti toiselle halssille veden syvyyden laskiessa. Vettä jäi vielä metri kölin alle.

 4 rahtilaivaa kohtasimme illan aikana. Saimme luovittua pitkin Eestinluodon rantaa niin, että pysyimme hyvin pois niiden tieltä.

 Tehtävä suoritettu. Tuon takana ei ollut enää mitään muuta kuin aavaa merta.

Tuulen piti nousta aina 11 m/s asti, mutta niin ei kuitenkaan tapahtunut. Nostimme spinnun, jotta ehtisimme ihmisten aikaan kotiin. Sijoitin tällä kertaa spinnun laukun lähemmäs istuinkaukaloa ja noin saimme spinnun nostettua helposti genoan ollessa vielä ylhäällä. Rutiinia on nostoon tullut jo sen verran, että ylimääräiset häsläämiset köysien kanssa ovat jääneet pois. Paluumatkalla näimme muutaman veneen iltapurjehduksella. Varsin hiljaista merellä oli.

Niin se aurinko sitten laski. Reitti oli kuitenkin tuttu ja matka jatkui spinnulla. Tuuli nousi yli 5 m/s ja saatiin mukavasti vauhtia yli 6 solmua. Hiukan alkoi satamaan, mutta ei tuo juuri häirinnyt. Pimeää oli pilvien takia, mutta merellä näki vielä ihan ok. Karttaplotteri pysyi laatikossa ja kyllähän ne viitat sieltä loppujen lopuksi löytyivät.

Syksy on tullut. Kokonaismatkaa tuli n. 16 mpk.

Perhe viimeiselle syyspurjehdukselle

Säätiedotus lupasi niin hienoa keliä illaksi, että päätimme lähteä iltapurjehdukselle. Auton mittari näytti 20 astetta matkalla satamaan ja tuulta oli luvattu 6 - 7 m/s.

Satamassa ihmettelin, että missäs se tuuli on. Kovin tyyneltä näytti. 

Vauva rauhoittui heti kun diesel alkoi tuksuttaa. Hän katseli iloisena ympäriinsä. 

Puolisen tuntia menin koneella ja kun tuli vastaan toinen vene purjeilla, niin päätin nostaa itsekin purjeet. Toinen vene kääntyikin perään ja alkoi kisaamaan. Hetken näytti, että  tulee ohi. Tuulta oli tuskin 3 m/s, mikä on FF 27:lle sellainen raja, että lähtee liikkeelle. Aikani löysäilin liikkejä ja laitoin trimmejä kohdalleen. Poika kävi kurkkaamassa oviaukosta ja kysyi että meneekö tuo ohi. Isi sai pistää parastaan ja ei mennyt. Lopulta tuulen noustessa alkoivat pikkuhiljaa jäämään. Kyllä kannatti hioa pari päivää veneen pohjaa keväällä.

Perhe ei isän kisailusta välittänyt, vaan leikkivät porukalla keulakajuutassa. 

Tuuli nousi pikkuhiljaa niin, että saatiin nopeutta yli 5,5 solmua. Päätin lähteä kiertämään Eestinluotoa. Sen itäpuolella saatiin sitten äksonia yhtäkkiä. Keskellä oikoreittiä, kareja ja matalikkoja karttaplotterin virtajohto alkoi präkäämään ja se sammuili. Haettiin iPad avuksi. Samalla tuulenpinta alkoi väreilemään uhkaavasti. Tuuli nousi salamannopeasti yli genoa ykkösen käyttöalueen. Aloin latistamaan isoa ja säätämään genoaa, mutta tuulta oli liikaa tuolle purjeyhdistelmälle. Poika siinä pelästyi hiukan kun yhtäkkiä tapahtui niin paljon.  Tehtiin nopeasti päätös laskea genoa.  Meno rauhoittui hetkessä ja vaimo pääsi kajuuttaan lohduttamaan poikaa.

Tuuli nousi lopulta sen verran, että pelkällä isolla vene kulki yli 5 solmua. En jaksanut alkaa fokkaa virittämään, vaan mentiin tunnelmallisesti kohti auringonlaskua. Kajuutasta kuului iloinen nauru.

Reipas syyspurjehdus

Sain houkuteltua purjehduskaveriksi työkaverini, joka on pidempään purjehtinut 23 jalkaisella veneellä. Tuulta oli luvattu 10 m/s, joten luvassa oli vauhdikasta menoa. Tuulensuunta oli luoteesta, joten Helsingin edustalla pääsi nyt nauttimaan reippaasta tuulesta ilman suurta aallokkoa. Harvinaista herkkua.

Tuulensuunnan takia jouduimme lähtemään myötäiseen. Yleensä aloitan tällaiset iltapurjehdukset aina kryssillä, nyt se ei tuulen suunnan takia ollut mahdollista. Lähdimme täysillä purjeilla, keulilla G3. Aika nopeasti saatiin hyvät vauhdit. Tuuli tuntui kuitenkin sen verran reippaalta, että päätimme laittaa ykkösreivin Musta-Hevosen takana  ennen kryssiosuutta. Se oli ihan oikea valinta. Vaikka keskituuli oli 10 m/s, puuskat olivat kovia 13 - 14 m/s.

Työkaveri hoiti pinnaa ja hyvin hoitikin. Nyt sain kuulla ulkopuolisen arvion veneestä. Hänen mielestään FF 27 nousi hyvin tuuleen ja kantoi purjeensa hyvin. Puuskissakin käyttäytyi maltillisesti. Itse keskityin trimmaamaan isoa ja keulapurjetta. Nyt sain vihdoin opetella levangin käyttöä kunnolla. Suuri apu leveästä levangista olikin. Huomasin yhtäkkiä kolmen isopurjetta etuliikissä pitävän muoviklipin hajonneen. Tuo aiheutti ylimääräistä lepatusta etuliikissä, mutta muuten purje toimi hienosti. Jossain puuskassa kallistuimme yli 30 astetta, mutta muuten kallistus pysyi mukavasti alle 22 astetta.

Aika harvoin aallokko on lyönyt niin, että vettä lentäisi istuinkaukaloon asti. Nyt kävi muutama kerta niin. Aika kuivina kuitenkin pysyttiin. Alkumatkasta tuli 60 jalkainen jahti vauhdilla vastaan ja keula käväisi hiukan veden alla sen aallokon takia. Muutoin ei kummoinenkaan pomppu.

Kerrassaan upea reissu. Oli kiva kun purjehduskaverina oli osaava purjehtija ja ei tarvinnut stressata reippaan tuulen takia. Pystyi vaan nauttimaan urheilullisesta menosta. Veneestä otimme mielestäni sen mitä siitä irti sai. Tietysti kaksi kaveria reunapainoina olisi ollut vielä mukavampaa.  Matkaa tuli noin 15 mpk.