2011

Ostimme veneen heinäkuun alussa ja siitä alkoi meidän purjehduksen harjoittelu. Alku aina hankalaa ja niin oli meidänkin tapauksessa. Ensimmäiseen reissuun osui kolme kommellusta. Ensinnäkin veneen mukana tuleet merikortit eivät olleet enää ajan tasalla. Yritin turhaan etsiä satamasta lähdettyämme kartassa olleita linjatauluja. Niitä ei vaan ollut enää missään. Toiseksi kone ylikuumeni ja alkoi huutaa. Myyjä oli "unohtanut" kertoa, että yli 4 solmua ei voinut ajaa. Nopea hätäseis ja isopurje ylös. Se tietysti jäi jumiin lazy jackeihin. Onneksi oli kevyt tuuli ja loppureissu meni rantautumisineen loistavasti. Ei jäänyt kellekään traumoja.

Pian opin, että maalle luvatuille tuuliennusteille ei ole mitään tekemistä merellä olevan tuulen kanssa. Ja merelle luvatun tuulikin voi olla jotain ihan muuta mitä luvattu. Jos klo 12 ja 15 on luvattu 4 m/s siinä välissä voi hyvinkin tuulla 7 m/s tunnin verran. FF27:ssa tuolla on jo vaikutusta keulapurjeen valinnassa. Ainakin jos on vanhat purjeet. Ensi kesänä uudet purjeet keulalla.

Otimme ensimmäisen kesän varovasti. Vaimo pelkäsi alussa veneen kallistelua melkoisesti ja etenimme hyvin baby steps. Koville tuulille emme menneet lainkaan purjehtimaan, vaan alussa vain alle 7 m/s tuulilla. Spinnun nostimme ylös jo neljännellä reissulla ja se kannatti. Miehistön tulikaste oli loppukesästä kun kryssimme Porkkalasta Espooseen 9 - 11 m/s itätuulella. Tuuli nosti jo kohtuullisen aallokon. Vene ja miehistö pärjäsivät hyvin. Vaimo ei pelännyt enää lainkaan ja poika nukahti keulakajuuttaan veneen hyppiessä. Ensi kesänä on paljon helpompi lähteä liikkeelle.

Pääsääntöisesti teimme vain päiväpurjehduksia Espoon/Helsingin edustalla. Aamupäiväksi menimme usein Pihlajasaareen, niin poika sai temmeltää siellä ja ennen päiväunia suuntasimme Espoon suuntaan. Useamman kerran pysähdyimme Isoon Vasikkasaareen Gula Villaan herkuttelemaan tai sitten söimme päivällisen ankkurissa jonkun saaren suojassa. Illaksi kotiin saunomaan. Hyvin erilaista lomailua Helsingissä. Muutaman yön yli purjehduksen teimme Porkkala Mariniin, josta tuli suosikkipaikkamme tässä vaiheessa. Syksyllä kävimme aina hyvien ilmojen sattuessa purjehtimassa ja vene nostettiin 15.10.

Pihlajasaaren uimakopit

Pihlajasaaren hiekkarannalla

Porkkala Marin

Herkuttelua

Gula Villan Isossa Vasikkasaaressa. Ruoka tosi hyvää.

Syyspurjehdus, pipo jo päässä. Myötätuuleen on lämmintä mennä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.